Tanssikeskus Footlight esittely

 

Tanssikeskus Footlight antaa taidetanssin laajan oppimäärän mukaista perusopetusta lapsille ja nuorille sekä valmennusta alan ammattiopintoihin aikoville Helsingissä ja Espoossa. Omat ryhmät aikuisopiskelijoille. Tanssikeskuksen taustaorganisaationa on Suomen Taidetanssin Tuki Ry. Laaja oppimäärä muodostuu varhaisiän tanssikasvatuksesta, perustason opinnoista sekä syventävistä opinnoista. Tanssikeskus Footlightilla on pitkät perinteet tanssin opettamisessa. Oppilaitos perustettiin jo vuonna 1984.

 

  

 

Tanssikeskus Footlightissa annettava opetus on tavoitteellista ja vuosittain etenevää ryhmäopetusta. Opetuksessa painotetaan tanssiteknisen osaamisen ohella oppilaan kokonaisvaltaista kehittymistä tanssin eri osa-alueilla, fyysistä ja psyykkistä kehittymistä tanssijana ja ihmisenä, tanssi-ilmaisua ja sosiaalista kanssakäymistä.

 

 

 

 

 

 

Opetuksen tavoitteet ja sisällöt on määritelty Tanssikeskus Footlightin opetussuunnitelmassa.