Gabriella Serra

// Baletti, Pointe //

Gabriella on alun perin Italiasta kotoisin. Hän sai koulutuksensa Cannesissa kuuluisassa balettikoulussa Centre de Danse International Rosella Hightower (nyk. Ècole Supérieure de danse de Cannes Rosella Hightower), jossa hän opiskeli Pariisin oopperan opettajien ja tähtitanssija Rosella Hightowerin johdolla. Hän on toiminut tanssijana Belgiassa, Italiassa, Saksassa ja useissa Suomen Kansallisoopperan produktioissa teoskohtaisilla sopimuksilla. Footlightissa Gabriella on opettanut vuodesta 2008 alkeista edistyneisiin. Hän on toiminut aktiivisesti Tanssille ry:n hallituksessa (v. 2009-2014) ja pitänyt Tanssille ry:n ammattilaisille tarkoitettuja klassisen baletin aamutunteja.

Opetustyön ohella hän on jatkuvasti pyrkinyt kehittämään pedagogista toimintaansa: hän on osallistunut Balettipedagogit ry:n järjestämille kursseille (v. 2007-2013); suorittanut Tanssipedagogiikan erikoistumisopinnot Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa (v. 2012-2013); ja syksyllä 2019 hän valmistui tanssitaiteen maisteriksi (MA) Rooman korkeakoulusta: Accademia Nazionale di Danza, klassisen baletin pedagogiikan koulutuslinjalta. Gabriellan koulutus pohjautuu paljolti ranskalaisen koulun tyyliin, mutta työelämän aikana hän on imenyt vaikutteita eri koulukunnista ja eri tyyleistä. Opetuksessaan hän yhdistää venäläisen koulun metodologiaa, ranskalaiselle tyylille ominaista nopeaa jalkatyöskentelyä ja italialaisen tekniikan dynaamisuutta.